perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pennut 12 viikkoa

Meidän pikkuisen riemupallerot ovat nyt saavuttaneet tärkeimmän etapin pienen kisun elämässä, eli luovutusiän! Pikkuisia odotellaan jo kovasti uusissa kodeissaan, ja me täällä pentukodissa olemme ja aloittaneet surutyön pentujen muuton takia. Vaikka ikävä tulee olemaan kova, niin olen valtavan iloinen ja helpottunut että pennut ovat kuitenkin saaneet arvoisensa kodit ja tulevat varmasti olemaan tärkeitä jäseniä uusissa perheissään.

Tänään pentue kävi elämänsä toisella eläinlääkärireissulla. Hieman tuntui porukkaa jännittävän ja pieniä miukaisuja kuuluu kopasta automatkan aikana. Perillä eläinlääkärissä yritettiin kovasti kurkistella kopasta ja ihmetellä ulkona näkyvää maisemaa. Aseman henkilökunta oli välittömästi myytyjä pennuille, ja lupailtiinpa heille jopa söpöyspalkintoa näyttelyssä, mikäli sellainen kategoria olisi tarjolla. En yhtään ihmettele, eihän näitä voi kertakaikkiaan olla ihastelematta! 

Jokainen sai vuorollaan rokotukset ja sirun (hirrrrmuisen isolla piikillä!), sekä tarkistettiin pentujen yleiskunto. Poikien pallit todettiin tällä kertaa olevan paikallaan, eikä napatyriä tai muuta huomautettavaa löytynyt. Kuulemma oikein hyvin voivia pentuja kaikenkaikkiaan :) Rokotus- ja sirupiikki sai tietysti porukan vähän valittamaan kohteluaan, mutta ihan vain pikkuisen. Jedi oli kaikista reippain eikä tainnut edes huomata kun (järkyttävän!) iso piikki tuikattiin selkänahkaan.

Hui kauhistus, missä me ollaan?!

Painoakin pennuilla alkaa olla jo ihan oikean kissan verran. Lisäystä päivittäin on tullut 20-30 g hyvin tasaiseen tahtiin. Han pitää edelleen porukan mainetta yllä 1700 g painollaan ja Leia tyttönä katsoo hieman tarkemmin mitä suuhunsa laittaa pitäen linjansa kurissa 1400 g massallaan. Uusin tuttavuus ruoissa on ollut Feline Porta 21 kitten ja se on ollut kovin porukan mieleen. Sain siis käydä täydentämässä ruokavarastoani pikaisesti ettei tämä herkku lopu kerta kaikkiaan kesken :)

Anakin Skywalker

Dark Jedi

Han Solo 
(niin, muistakaa tarkistaa pesukoneenne ennen käynnistämistä! :D )

Rebel Leia, taustalla Han Solo ja emo Ninja

Rebel Leia


Veljekset Han ja Jedi

Sisarukset Anakin ja Leia

Anakin on siis lähdössä ensimmäisenä rohkelikkona uuteen kotiinsa. Enää ei ole kuin muutama yö aikaa viettää laatuaikaa tämän ihanan pörröpallon kanssa. Seuraavana lähtee Han ja sitten viimeisenä Jedi. Leia-tyttönen jää tänne meidän seuraksi, ja saa nähdä milloin pääsemme piipahtamaan hänen kanssaan näyttelyssä! 

lauantai 21. helmikuuta 2015

Pennut 10 viikkoa

Viime viikolla oli pennuilla vuorossa ensimmäinen auto - ja eläinlääkärireissu! Pieni nelikko sai siis ihka ensimmäiset rokotuksensa läheisellä eläinlääkäriasemalla. Pennut saivat eläinlääkäriltä kovasti kehuja reippaudestaan, vain Leia pikkuisen älähti pistoksen tuntiessaan. Muuten pikkuiset olivat kyllä todella reippaita reissaajia, eikä lyhyt automatkakaan harmittanut yhtään. Vaikka varsinainen pentutarkistus tehdäänkin sitten lähempänä luovutusta, tutki eläinlääkäri pennut noin päällisin puolin ja totesi pikkuisten olevan kaikin puolin kunnossa. Huolta aiheutti ainoastaan Jedin perhekalleuksien tilanne, sillä ainakaan vielä ne eivät löytyneet sieltä mistä pitäisi. Pentutarkastuksessa sitten nähdään myöhemmin mikä sen hetkinen tilanne on. Toivottavasti tavarat löytyy oikeilta paikoiltaan!

Pennut ovat alkaneet myös pikkuhiljaa tottua eläinkaupan antimiin ruoissa. Suurinta herkkua on tällä hetkellä Natures:menun Kitten -eväs ja Animonda Carny Kitten -ruoat. Raksuista RC:n Babycat on edelleen se ehdoton, jonka kuppi tyhjenee ensimmäisenä. Muitakin on tarjolla, Hill's, Schesir, Orijen yms, mutta niitä syödään vasta jos suosikkikuppi on tyhjänä. Pennut ovat ylittäneet kilon maagisen painorajan reilu viikko-pari sitten, Han Solo ollen muita pentuja yli 100 g painavampi.

Reviiriä ollaan myös kovasti laajennettu. Pennut on päästetty vihdoin portaisiin, ja niissä kiipeily sujuu onneksi hyvin. Alakerta on kovin kiinnostava ja joka soppi pitää tietenkin tutkia. Emoa taitaa pikkuisen myös jännittää pentujen tutkailu, sillä välillä mamma huhuilee pentujaan kovasti kun pikkuiset katoavat näkyvistä. Samaten sisarusten turva tulee välillä mieleen pennuilla jos joku eksyy yksin vaeltelemaan talossa eikä muita ole näkyvissä. Silloin pitää tietenkin miukua kavereita kovasti paikalle! :)
Anakin Pörröinen

Han Solo Ahmatti

Dark Jedi Viiksekäs

Leia Neitokainen

Veljesrakkautta by Jedi & Han <3

Lötköpötköt Leia ja Anakin

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pennut 8 viikon iässä

Tuntuu ihan uskomattomalle, että nämä touhukkaat karvapallot syntyivät vasta 8 viikkoa sitten! Pikkuisista rotannäköisistä alle 100 g painoisista pötköistä on kehittynyt kilon painoisia kovaa juoksevia ja telmiviä pörrökasoja. Mikään paikka ei ole saanut jäädä pentujen tutkimusalueen ulkopuolelle, ja hinku esitellä kiipeilytaitoja on hirmuinen. Ruoka maistuu: jauheliha, kana, kypsennetty sei höystettynä laktoosittomalla raejuustolla, kuohukermalla tai smetanalla katoavat hyvin tehokkaasti pentujen suihin. Purkkiruoat eivät ole ihan niin mieleen, mutta niitä piilottelen sitkeästi lihan sekaan, jotta tottuvat makuun. Kuvia näistä alati keskenään painivista söpöliineistä on aika turha haaveillakaan ottavansa, paitsi kun pennut nukkuvat. Mutta toisaalta, nukkuvat pennut ovat maailman suloisin asia, niin mitäpä tuota murehtimaan. Muutama harvinainen hereillä ollessa otettu otos kuitenkin on saatu :)

Anakin Skywalker


Han Solo


Dark Jedi


Rebel Leia


KAIKKI PENNUT OVAT LÖYTÄNEET UUDEN RAKASTAVAN KODIN! 
MAHTAVAA!

lauantai 31. tammikuuta 2015

Pennut 6 viikon iässä

Pennut tulivat jo huimaan 6 viikon ikään! Nämä pienet tehopakkaukset ovat salamannopeita liikkeissään ja metsästystaitoja hiotaan ahkerasti. Pennuilla on oikeastaan kaksi vaihetta: joko uni tai leikkivaihe. Univaiheen iskiessä kaadutaan pehmeäksi kissakasaksi lempipaikkaan sohvalle sisarusten viereen, ja leikkivaiheessa juostaan ja jahdataan sisaruksia tai leluja pentumaisen innokkaasti. Ruoka maistuu hyvin ja pennut ovat melkoisen riippumattomia emon maidosta, eikä emokaan tunnu oikein enää olevan innokas pötköttelemään paikoillaan jos joku sattuisi innostumaankin herkästä äiti-pentu -hetkestä. Ruokana ehdoton suosikki on jauheliha, joka oli ensimmäinen kiinteä aina mitä päästivät maistamaan. Purkkiruoka on vielä hieman outoa, mutta sitä on lisätty pikkuhiljaa lihan sekaan, jotta pennut tottuisivat makuun. Raksuista RC:n Babycat on myös ehdottomasti eniten pentujen mieleen. Hiekka-astia hommat onnistuu jo jokaiselta todella hienosti, eikä vahinkopisuja ole päässyt tulemaan. Pennut ovat saaneet nyt kaksi kertaa matokuurin, ja saavat myös painonsa mukaisen annoksen Multicat -vitamiinia sekä lohiöljyä ruokaan sekoitettuna. Multicat on Anakinin ja Leian suosikki, mutta Jedi ja Han hieman nirsoilevat tabletin syömisen kanssa. Jokainen siis ihan omanlaisensa persoona jo makutottumuksiltaankin.



Fi*Sinimetsän Anakin Skywalker NFO a 09 23
*VARATTU*

Anakinista on enemmän juttua pentueen 5-viikkoispostauksessa.

Fi*Sinimetsän Han Solo n 03
*VARATTU*




Fi*Sinimetsän Dark Jedi ns 09
*VARATTU*




Fi*Sinimetsän Rebel Leia n 09 22
*JÄÄ KISSALAAN*




Joukkokuvaa pennuista on lähes mahdoton saada, mutta tässä poseeraa pentueen kaksi jäsentä, 
missäs muualla kuin sohvalla, kun kerrankin vauhti on hiipunut :) 
Vasemmalla Anakin ja oikealla Han Solo,





perjantai 23. tammikuuta 2015

Pennut 5 viikkoa

Nyt piisaa jo vauhtia! Pennut ovat alkaneet liikkua todella aktiivisesti ympäri taloa ja telmivät keskemään treenaten tuikutärkeitä metsästäjän taitoja. Kiinteä ruoka maistuu myös hyvin, ja välillä käydään jopa emon kupilla maistelemassa. Pisut ja kakat ovat alkaneet osua hyvin hiekkikseen, vaikka yhden pennun kohdalla emo tuntui jatkavan pissitystä ja kakatusta hieman liian pitkään. Pikkuiset ovat alkaneet kiipeilemään pikkuisissa raapimispuissa, mutta iso on saanut jäädä vielä rauhaan. Nyt pennut nukahtelevat sinne tänne, eli saa katsoa todella tarkkaan ennenkuin perheen ihmisjäsenet röhnähtävät sohvaan. Pentujen leikkikaveriksi kelpaa kuka tahansa, joko sisarukset tai kuka tahansa, joka sattuu paikalla rapsuttamaan ja silittelemään näitä pieniä suloisuuksia. Nämä ovat kyllä pentuja parhaassa iässä, vielä pikkuisen vaappuvia, mutta kuitenkin jo ihan kaikki ison kisun elkeet pesuja ja kehräyksiä myöten! Pentujen rekisteröinti on nyt lähetetty Kissaliittoon, eli nyt odotellaan virallisia papereita pikkuisille :)

Fi*Sinimetsän Han Solo NFO n 03
*VARATTU*





Fi*Sinimetsän Rebel Leia NFO n 09 22
*Jää kissalaan* 








Fi*Sinimetsän Dark Jedi NFO n 09
*VARATTU*






Fi*Sinimetsän Anakin Skywalker NFO a 09 23
*VARATTU*




Anakin on siis pennuista vielä vapaana! Luonteeltaan pentu on rohkea ja lähtenyt ensimmäisenä pentueesta "maailmalle" eli tutustumaan pentukopan ulkopuolelle. Tulee myös ensimmäisenä luokse herättyään ja tulee toimeen erittäin hyvin perheen lasten kanssa. Anakin on muutenkin hyvin seurallinen pörröpakkaus, joka ottaa mielellään rapsuja vastaan <3

Anakin myydään siis kissaliiton sopimuksella lemmikiksi tai näyttelykastraatiksi. Kysy ihmeessä lisää jos kiinnostuit antamaan hyvän kodin tälle ihanalle pörröpallolle!








torstai 15. tammikuuta 2015

Pennut 4 viikkoa

Niin se vaan aika kuluu ja pennut senkun kasvaa. 4 viikkoa tuli täyteen ja kuvat saatiin otettua. Pikkuhiljaa olemme aloittaneet myös kiinteiden tarjoamisen pennuille, ja hyvin on masut kestäneet. Raksuina olemme tarjoilleet RC:n Babycatia, koska se on tosi pienikokoista ja mahtuu hyvin pennun suuhun. Maistuvaakin taitaa olla, sillä ekat satsit hävisi yllättävän hyvin pentujen suihin. Hiekkalaatikko on ollut myös esillä kiinteiden aloittamisesta lähtien, mutta toistaiseksi emo on edelleen hyvin kuuliaisesti hoitanut pissityksen ja kakatuksen pentujen puolesta. Ainoastaan Leia on hoksannut mihin hiekkistä oikeasti käytetään! Kaikki pennut ylittivät 500 g rajapyykin tämän viikon aikana, ja liikkuminen alkaa olla jo todella nopeaa, vaikkakin hieman vielä huojuttaa ja takatassut tahtoo levitä liukkaalla parketilla. Ensimmäinen pentu pentuhuoneen ulkopuolella oli Anakin Rohkea, ja muut pojat seurasivat seuraavana päivänä perässä. Leia-tyttönen hieman arkaili, mutta lopulta uskaltautui parin päivän päästä hänkin katsastamaan muuta taloa. Nyt koko porukka seikkaileekin todella mieluusti muualla talossa, ja unet käydään nukkumassa tutussa ja turvallisessa pesässä. Emo puolestaan ei enää viihdy pesässä, joten imetyksetkin ovat luistaneet muun talon puolelle, muttei se tunnu ketään haittaavan.

FI*Sinimetsän Anakin




 Fi*Sinimetsän Dark Jedi

Fi*Sinimetsän Rebel Leia



Fi*Sinimetsän Han Solo





perjantai 9. tammikuuta 2015

Pennut 3 viikkoa

Näissä kuvissa pennut ovat 3 viikon ikäisiä. Touhua ja tohinaa alkaa olla melkoisesti, ja kuvien ottaminen senkun vaikeutuu! Muutaman hyvän kuvan näistä touhukkaista pennuista sain monen kuvaussession tuloksena, eli osa kuvista on otettu alkuviikosta ja osa loppuviikosta :) Kehitys on ollut kyllä huimaa tässä viikon ajan!

 Rebel Leia, meidän neitokainen ottaa rennosti. Tyttö on selkeästi kovaäänisin porukasta, ja paino alkaa jäämään veljien jalkoihin.

Dark Jedi, porukan mustin poika on kaikista vaikein kuvattava talven keskellä ja pimeydessä. Tässä yksi harvoista onnistuneista otoksista. Kilpailevat Hanin kanssa pentueen isoimman kollin tittelistä.

Han Solo, porukan kuvauksellisin poika. Hanista kuvat onnistuvat pääsääntöisesti aina! Erikoistunut näyttämään kieltään kameralle :)

Anakin, porukan uteliain poika. Ensimmäisenä hiekka-astialla, ensimmäisenä pentuhuoneen ulkopuolella. Tämä porukan pienin on pikkuhiljaa ohittanut Leian painossa ja lähestyy muita poikia.