keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Pennut 10 viikkoa

Täällä riittää vipinää ja vilskettä! Pennut on päästetty vihdoin portaisiinkin kiipeilemään ja onneksi se on sujunut pikkuisilta heti oikein mallikkaasti. On melko hassun näköistä kun pieni pötkylä hyppii itseään korkeammalta askelmalta toiselle juoksujalkaa :D Alakerta on tullut tutuksi ja lempipuuhaa onkin nykyään pyykkien jahtaaminen narulta (ne kun roikkuvat niin kivasti siinä pään yläpuolella) ja saunassa lepäily. Kuvaamiselle alakerrassa viihtyminen on tuonut "pienehköjä" haasteita, kun pimeässä on vaikea saada kuvia ikiliikkujista. Aamuisin on yleensä hyvä hetki, kun pikkuiset innostuvat heräilevistä ihmisistä ja yrittävät jahdata ohikiitäviä jalkoja, ja sitten lopulta väsähtävät seurailemaan aamuhommia kiipeilypuuhun. Pennut painavat jo 1500 g molemmin puolin, eli ihan hyvänkokoisina ollaan onneksi menossa kastrointiin/sterilointiin kahden viikon päästä! Ensimmäiset rokotukset käytiin hakemassa reilu viikko sitten, joten seuraavalla lääkärikäynnillä pikkuiset saavat myös tehosteet, sirut ja lääkärintarkastuksen :)

Nuppu

Nuppu-neitonen <3
Touko

Touko yläilmoissa


Usva

Usva pökräsi auringonsäteeseen

Valo ja Touko

Valolla haukotus kielen päällä :D



torstai 9. kesäkuuta 2016

Pennut 8 viikkoa

Pentujen rekisterikirjat saapuivat viime viikolla, jee! Pienet ovat nyt siis virallisesti Kissaliiton rekisteröimiä Norjalaisia metsäkissoja :)

8 viikkoa tuli siis täyteen jo viikko sitten, eli hieman jälkijunassa laitan nämä kuvat tänne. Kaikki pennut saivat kilon painon ylitettyä 8 viikon täyttymisen kunniaksi, Usvan ollen ensimmäinen kilo-bileitä viettänyt lapsukainen. Ruoka kyllä maistuu näille kavereille todella hyvin ja erityisesti märkäruoka. Leikit ovat puolestaan jo todella villejä ja vähän väliä joku käy kokeilemassa jos ihmisten varpaista tai jaloista saisi painikumppanin :D Rauhoituttuaan pikkuiset pötkähtävät milloin minnekin unosille ja kaikilla tuntuu kehruumoottori olevan herkillä käynnistymään <3

Rokotuksille pennut pääsevät ensi viikolla. Samaten varhaiskastrointi/-sterilointiajat on nyt varattu 12 viikon puoliväliin.

Nuppu

Touko

Usva

Valo